Elämyspalvelut Saimaa – Puumala
Yrityspaketit
Talvinen yrityspäivä Saimaan jäällä ja metsän rauhassa. Tämä kokonaisuus yhdistää liukulumikenkäilyn, nuotiolounaan, paikallisista raaka-aineista valmistetun illallisen sekä saunaelämyksen järven rannalla.
Päivä sopii yritysten virkistyspäiväksi, asiakastilaisuudeksi tai pienryhmän yhteiseksi irtiotoksi. Ohjelma etenee rauhallisesti, turvallisesti ja valmiiksi suunnitellun kokonaisuuden mukaan.
Esim. Ohjelma
n. 7:30–9:00 Ryhmä noudetaan sovitusta paikasta, esimerkiksi Lappeenrannasta, Imatralta, Mikkelistä tai Savonlinnasta. Kuljetus Saimaan rannalle Unelmariutta Base Campiin.
Varusteiden jaon jälkeen käydään läpi päivän ohjelma, reitti ja turvallisuusasiat ennen lähtöä.
Liukulumikenkäretkellä kuljetaan Saimaan jäällä sekä talvisilla metsäreiteillä rauhalliseen tahtiin järven, metsän ja kallioiden ympäröimänä.
Retken aikana pysähdytään kodalle nuotiokahveille ja välipalalle.
Tauon jälkeen matka jatkuu rauhallisesti talvisen metsän läpi kohti vanhaa metsätupaa.
Päivän aikana matkaa kertyy noin 6–7 kilometriä.
Metsätuvalla nautitaan maittava ruoka ennen paluukuljetusta Unelmariutta Base Campiin, jossa odottavat lämmin rantasauna, järven jäälle rakennettu telttasauna, palju sekä virkistävä avanto.
Illan päätteeksi ennen paluukuljetusta kotimaisemiin nautitaan vielä nuotioillallinen Base Campin tulilla tai kodassa.
n. 22:00–24:00 Kuljetus takaisin lähtöpaikalle sopimuksen mukaan.
Esimerkkipaketti 8 hengelle, räätälöitävissa
Kokonaishinta: 2080€ + ALV
Hinta: 260
€ / hlö + ALV
Sisältää ruokailut, kuljetukset, ohjelman, varusteet, ohjauksen, saunaelämyksen ja avantomahdollisuuden.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
Kesäinen yrityspäivä Saimaan vesillä yhdistää risteilyn, ruokailut, saunaelämykset ja yhdessä vietetyn päivän järven rannalla. Kokonaisuus sopii yritysten virkistyspäiviin, asiakastilaisuuksiin ja pienryhmien yhteisiin päiviin.
Esim. Ohjelma
n. 7:30–9:00 Ryhmä noudetaan sovitusta paikasta ja kuljetus saapuu Unelmariutta Base Campiin Saimaan rannalle.
Päivä alkaa Polaris 1 -seikkailualuksella Saimaan vesillä. Risteilyn aikana nautitaan brunssi tai lounas samalla, kun alus kulkee saaristomaisemien ja kalliorantojen halki.
Matkan aikana pysähdytään sopivaan kohteeseen, jossa mahdollisuus käyttää kajakkeja ja SUP-lautoja omatoimisesti sekä uida Saimaassa.
Iltapäivällä nautitaan kahvit Polaris 1 -aluksen kannella Saimaan maisemista nauttien. Paluumatkalla Polaris 1 -aluksen sauna lämpimänä ja mahdollisuus virkistävään uintiin.
Risteilyn jälkeen palataan Unelmariutta Base Campiin, jossa valmistetaan ja nautitaan illallinen paikallisista raaka-aineista.
Illan aikana käytössä rantasauna, palju ja mahdollisuus rentoutua nuotion äärellä järven rannalla.
n. 22:00–24:00 Kuljetus takaisin lähtöpaikalle sopimuksen mukaan.
Kenelle?
– yritysten asiakastilaisuuksiin
– edustuspäiviin
– tiimipäiviin ja TYKY-tapahtumiin
Esimerkkipaketti 8 hengelle, räätälöitävissa
Kokonaishinta:
2240 € + ALV
Hinta: 280€ / hlö + ALV
Sisältää risteilyn Polaris 1 -seikkailualuksella, kuljetukset, ohjelman, ruokailut, Base Camp -illan sekä saunaelämykset.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
Talvikelluntapäivä on rauhallinen ja näyttävä talvikokonaisuus yritysryhmille, työyhteisöille ja asiakastilaisuuksiin. Päivä toteutetaan Unelmariutta Base Campissa Saimaan rannalla, keskellä talvista järvimaisemaa, tulia, saunoja ja yhdessä tekemistä.
Kokonaisuus sopii ryhmille, jotka haluavat irti tavallisesta kokous- tai ravintolaympäristöstä. Päivän ytimessä ovat ohjattu talvikellunta kuivapuvuissa, nuotiolounas, saunat, palju, avanto, nuotioillallinen ja kiireetön yhdessäolo järven äärellä.
Esim. ohjelma
Ryhmä saapuu Unelmariutta Base Campiin, jossa päivä käynnistyy rauhallisesti varusteiden ja ohjelman läpikäynnillä. Henkilökunta huolehtii talvikellunnan ohjeistuksesta, turvallisuudesta ja kuivapukujen käytöstä.
Talvikellunta toteutetaan ohjatusti Saimaassa. Kuivapuku pitää osallistujan kuivana, ja kokemus on rauhallinen, turvallinen ja helposti lähestyttävä myös ensikertalaisille.
Rannalla lämpenevät tulet, rantasauna, telttasauna järven jäällä sekä palju. Ympärillä avautuvat Saimaan talvimaisemat, jää, metsä ja hiljainen järvenranta.
Kellunnan jälkeen nautitaan nuotiolounas tulien äärellä. Päivä jatkuu saunoen, paljussa rentoutuen, avannossa käyden ja rauhallisesti yhdessä aikaa viettäen.
Illan päätteeksi nautitaan nuotioillallinen Saimaan rannalla. Kokonaisuus päättyy tulien, saunojen ja talvisen järvimaiseman keskelle.
Esimerkkipaketti 12 hengelle, räätälöitävissä
Kokonaishinta: 2520€ + ALV
Hinta: 210 € / hlö + ALV
Sisältää ohjatun talvikellunnan, kuivapuvut, turvallisuusvarusteet, nuotiolounaan, nuotioillallisen, rantasaunan, telttasaunan, paljun, avantomahdollisuuden, ohjauksen ja päivän perusjärjestelyt.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
Tämä esimerkkipaketti on yrityksille ja pienryhmille rakennettu päivä, jossa yhdistyvät kalastus, Polaris 1 -risteily, ruokailut, saunominen ja yhdessä vietetty aika Saimaan vesillä.
Päivä toteutetaan Kietävälänvirran, Tolvanselän sekä Katosselän alueella. Päivä yhdistää rennon yhdessäolon, kalastuksen, ruokailut sekä saunomisen valmiiksi rakennetuksi paketiksi luonnon keskellä.
Esim. ohjelma
Päivä alkaa Unelmariutta Base Campista, josta lähdetään Polaris 1 -seikkailualuksella kohti Katosselkää.
Risteilyn aikana nautitaan lounas samalla, kun alus kulkee Saimaan saaristo- ja järvimaisemissa.
Katosselällä ryhmää vastassa on Willi Saimaan Kalaäijä Antza. Ryhmä jaetaan kahteen neljän hengen ryhmään.
Ensimmäinen ryhmä lähtee kalastamaan Antzan kanssa Saimaan vesille. Toinen ryhmä jää nauttimaan Polaris 1 -aluksen saunasta, uimisesta ja rennosta yhdessäolosta järvellä.
Noin 2–2,5 tunnin jälkeen ryhmät kokoontuvat yhteen grillille. Välimakkarat paistellaan ja nautitaan yhdessä ennen ryhmien vaihtoa.
Tauon jälkeen ryhmät vaihtavat ohjelmaa. Kalastus ja saunominen jatkuvat vielä noin 2–2,5 tunnin ajan.
Päivän päätteeksi palataan yhdessä Polaris 1 -aluksella takaisin kohti Unelmariutta Base Campia. Paluumatkalla nautitaan illallinen Saimaan maisemien ympäröimänä sekä halutessa vielä saunasta ja uimisesta.
Kenelle?
– yritysten asiakastilaisuuksiin
– edustuspäiviin
– tiimipäiviin ja TYKY-/TYHY-tapahtumiin
– kalastuksesta ja Saimaasta kiinnostuneille ryhmille
Esimerkkipaketti yritysryhmille (max 8 henkilöä)
Kesto: 8–10 h
Hinta: 270 € / hlö + ALV
Kokonaishinta: 2160 € + ALV
Sisältää risteilyn Polaris 1 -aluksella, kalastusohjelman, ruokailut, saunomisen ja päivän ohjelman.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
● Polaris 1 -aluksella – 75 € / hlö Yöpyminen Saimaan vesillä sisältäen kevyen aamupalan.
Tämä esimerkkipaketti on yrityksille ja työyhteisöille rakennettu päivä, jossa yhdistyvät kevyt vesillä liikkuminen, nuotioruokailut, sauna, palju ja rauhallinen yhdessäolo luonnon keskellä.
Päivä toteutetaan Unelmariutta Base Campissa Puumalassa. Ympärillä ovat Saimaa, metsät, kalliorannat ja nuotion äärelle rakentuva rento tunnelma.
Esim. Ohjelma
Päivä alkaa Unelmariutta Base Campista, jossa kahden istuttavat avokanootit odottavat valmiina rannassa. Henkilökunta käy läpi varusteet, reitin ja turvallisuusasiat ennen lähtöä.
Melonta etenee rauhallisesti Saimaan aalloilla kohti saaren nuotiopaikkaa. Reitti sopii myös ensikertalaisille, ja eteneminen pidetään ryhmälle sopivana.
Nuotiopaikalla valmistetaan ja nautitaan nuotiolounas sekä kahvit. Päivän aikana on aikaa pysähtyä, keskustella ja nauttia Saimaan maisemista ilman kiirettä.
Iltapäivällä palataan Unelmariutta Base Campiin, jossa valmistetaan ja nautitaan yhdessä nuotioillallinen.
Päivä päättyy rentoon illan viettoon Base Campin rantasaunassa saunoen, paljusta nauttien ja nuotiopaikoilla jutustellen.
Kenelle?
●yritysten asiakastilaisuuksiin
● edustuspäiviin
● tiimipäiviin ja TYKY-/TYHY-tapahtumiin
● työyhteisöjen virkistyspäiviin
Esimerkkipaketti yritysryhmille (12 henkilöä)
Hinta: 180 € / hlö + ALV
Kokonaishinta: 2160 € + ALV
Sisältää välineet, ohjelman, ruokailut, saunan ja paljun.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
Tämä esimerkkipaketti on yrityksille ja työyhteisöille rakennettu päivä, jossa yhdistyvät rento vesillä liikkuminen, nuotioruokailut, sauna, palju ja yhdessä vietetty aika Saimaan luonnon keskellä.
Päivä toteutetaan Unelmariutta Base Campissa Puumalassa. Ympärillä ovat Saimaa, metsät ja rauhallinen saaristotunnelma.
Esim. Ohjelma
Päivä alkaa Unelmariutta Base Campista, jossa SUP-laudat odottavat valmiina rannassa. Henkilökunta käy läpi varusteet, reitin ja turvallisuusasiat ennen vesille lähtöä.
Suppailureitti kulkee rauhallisesti Saimaan vesillä saariston ja metsäisten rantojen ympäröimänä. Reitti sopii myös ensikertalaisille ja eteneminen pidetään ryhmälle sopivana.
Retken aikana pysähdytään rantaan tai nuotiopaikalle valmistamaan ja nauttimaan nuotiolounas sekä kahvit.
Päivän aikana jää aikaa uimiseen, yhdessäoloon ja Saimaan maisemista nauttimiseen ilman kiirettä.
Iltapäivällä palataan takaisin Unelmariutta Base Campiin, jossa valmistetaan ja nautitaan yhdessä nuotioillallinen.
Päivä päättyy rentoon illanviettoon Base Campin rantasaunassa, paljussa ja nuotion äärellä Saimaan rannalla.
Kenelle?
●yritysten asiakastilaisuuksiin
● edustuspäiviin
● tiimipäiviin ja TYKY-/TYHY-tapahtumiin
● työyhteisöjen virkistyspäiviin
Esimerkkipaketti yritysryhmille (12 henkilöä)
Hinta: 180 € / hlö + ALV
Kokonaishinta: 2160 € + ALV
Sisältää välineet, ohjelman, ruokailut, saunan ja paljun.
Yöpyminen lisäpalveluna
● Unelmariutta Base Camp (20 + 2 henkilöä) – 30 € / hlö
Rauhallinen ja toimiva majoitus aivan Saimaan rannalla.
● Tähtimökki (8 + 2 henkilöä) – 60 € / hlö
Tasokkaampi mökkimajoitus omassa rauhassa järvimaiseman äärellä.
Lisäpalvelut
Retken, risteilyn tai tapahtuman yhteyteen on mahdollista tilata valokuvaus- ja videotuotanto lisäpalveluna.
Tavoitteena on tuottaa asiakkaalle laadukas muisto päivästä kuvien ja videoiden muodossa. Materiaali voidaan optimoida sosiaalisen median kanaviin, jolloin sitä voi hyödyntää oman yrityksen, ryhmän tai tapahtuman näkyvyyden kasvattamiseen tai ihan vaan muistona hienosta tilaisuudesta.
Kuvaamme tunnelmaa, maisemia, aktiviteetteja ja ryhmän yhteisiä hetkiä luonnollisella tavalla – ilman turhaa lavastamista.
Sisältöpaketti alkaen 250 € + alv
– 30–60 sekunnin video
– valokuvia päivän kohokohdista
– materiaali optimoituna some-kanaviin
Laajennettu sisältöpaketti 450–600 € + alv
– useampi lyhyt video
– materiaalia verkkosivuille, someen ja markkinointiin
Käytössä oleva kalusto:
– Drone
– Insta360 360° -kamera
– Samsung Galaxy Ultra -sarjan älypuhelin
Saimaa Wild Crewn kuljetukset ovat sisällytettävissä kaikkiin paketteihin ja suunnitellaan aina osaksi kokonaiselämystä – sujuvasti alusta loppuun.
Kuljetukset räätälöidään reitin, aikataulun ja ryhmän mukaan. Olipa kyse saapumisesta, siirtymistä päivän aikana tai paluusta, logistiikka toimii huomaamattomasti osana kokemusta.
Esimerkiksi:
- yritysten tykypäivä- ja asiakaskuljetukset lähikaupungeistaö
- lomalaisten kuljetukset Helsingin lentokentältä tai lähialueen juna-asemilta
- siirtymät majoituksen, retkien ja aktiviteettien välillä
Yhdestä henkilöstä aina suurempiin ryhmiin – premium-tason yksityiskuljetuksesta urheilujoukkueen bussikuljetukseen.
Luotettava toteutus, vahva paikallistuntemus ja selkeä kokonaisuus. Sinä keskityt elämykseen – me hoidamme liikkumisen.


